Mamba Soittajan Laulu Lyrics


Soittajan Laulu by Mamba

[Verse]
Kun kolmetoista vuotiaana hammastuet suussa
Sain ensimmäisen sähkökitaran
Päätin että jos vain joskus opin soittamaan,
Soitan rokkia aina vaan.
Kaikki illat harjoittelin, ja paremmaksi tulin
Mutta hyväksi en milloinkaan
Sanat lauluihin keksin itse tietenkin
Ja huoneessani pidin konsertin
Melkein kaksi vuotta harjoittelin enkä suotta.
Opin kolme sointua ja rokkisoolon.
Sitten päätin ostaa uuden rikkenpakkerin ja
Tutustua muihin soittajiin.
Tahdoin bändin perustaa ja päästä soittamaan
Laulujani levyllekin laulamaan,
Tahdoin tulla kuuluisaksi rokkibändin laulajaksi,
Vaikken oikeastaan ymmärtänyt miksi.
Se kaikki kävi niin ehkä liian nopeasti,
Sain itselleni bändin, pääsin levyttämään asti,
Kun yhtäkkiä meistä tuli tähtiä
Ja saimme kaikki paljon tyttöjä.
Keikkapaikoilla, niin paitsi Juvalla,
Meitä muistettiin muhkealla kirjekuorella.
Me kiersimme tän maan. Soittamalla vaan.
Ei onni tuntunut päättyvän milloinkaan.
Mut ei se kestänytkään, se riemu, ikuisesti.
Nyt on kaikki toisin aivan kertakaikkisesti.
Oli suuri suosiomme niin kuin tähdenlento vaan,
Ei meitä kaipaa täällä enää kukaan.
Se lyhyt basisti on alkoholisti
Ja rummunsoittaja on postinkantaja.
Itse olen veloissa ja peloissani niin.
Sain Nilsiästä kortin, jossa kysyttiin
Että "koskas isi tulee pikku Liisaa katsomaan.
Täällä äitikin jo odottelee hermostuksissaan"
Enkä pääsee nukkumaan, koska lähden kulkemaan.
Tyttöystäväni auttaa mua pakkaamaan.

Recently Searched Lyrics

Recently Viewed Lyrics